Lautapeli on yhden tai useamman pelaajan peli, jota pelataan tyypillisesti pelilaudan ja pelinappuloilla tai muilla pelimerkeillä. Osassa uusia lautapelejä on satunnaisesti arvottu pelilauta, ja joissakin pelilauta itsessään voi muuttua pelin aikana. Perinteisellä 52 kortin pakalla pelattavia korttipelejä ei kuitenkaan pidetä lautapeleinä silloinkaan, kun niissä käytetään korttien lisäksi muita pelimerkkejä; jako on siis oikeastaan totunnainen pikemmin kuin luonnollinen. Useimmiten lautapelejä kuvaa se, että pelimerkkien sijainti pelilaudalla (absoluuttisesti tai suhteessa toisiinsa) on pelin kannalta tärkeässä asemassa.
Kahden pelaajan strategialautapelit[]
Vanhimmat säilyneet lautapelit ovat abstrakteja strategiaan keskittyviä pelejä, joissa satunnaistekijät eivät vaikuta pelin kulkuun. Länsimaissa tunnetuin lautapeli on shakki. Shakin sukulaispelejä ovat kiinalainen xiangqi ja japanilainen shogi. Muita vanhoja ja tunnettuja lautapelejä ovat go ja backgammon.
Monet näistä lautapeleistä ovat tuhansia vuosia vanhoja. Shakin ja gon ohella afrikkalaista gabattaa on sanottu maailman vanhimmaksi peliksi. Iranista on löydetty 5 000 vuotta vanha backgammon-pelilauta.
Muita perinteisiä kahden pelaajan strategiapelejä ovat esimerkiksi:
- gomoku (periaatteessa ristinolla)
- tammi
- mylly
- mancala
- backgammon
Nykyaikaisia kahden pelaajan puhtaita strategialautapelejä on esimerkiksi Othello.
Yhden pelaajan pelit[]
On olemassa myös useita lautapelejä, joita voi pelata yksin. Kyseessä voi olla puhtaasti yksinpeliksi suunniteltu peli tai moninpeli, jossa pelaajat pelaavat yhdessä pelimekaniikkaa vastaan. Tällöin peliä voi pelata usein yksinkin. Hyvä esimerkki tuoreesta moninpelistä, jota voi pelata yksinkin, on Reiner Knizian Taru Sormusten Herrasta, jossa pelaajat ohjaavat hobittejaan yhteistyössä Sauronia eli pelimekaniikkaa vastaan.
Myös useita sotapelejä on mahdollista pelata yksin, ja vain yhden pelaajan pelattavaksi tarkoitettuja sotapelejä on runsaasti.
Designer-lautapelit[]
Modernien lautapelien kohdalla puhutaan usein saksalaispeleistä. Nimityksen taustalla on 1970-luvulla perustettu saksalainen Spiel des Jahres -pelipalkinto, joka on nostanut saksalaisten lautapelien laatua merkittävästi. Eräs rajapyykki on vuonna 1995 ilmestynyt Catanin uudisasukkaat, josta alkoi lautapelien uudelleennousu.
Niin kutsuttuja saksalaistyyppisiä lautapelejä on monenlaisia, mutta suuri osa peleistä on pyritty tekemään helposti omaksuttaviksi, taktisesti mielenkiintoisiksi ja pituudeltaan noin 45–90 minuutin mittaisiksi. Näitä pelejä kutsutaan myös designer-peleiksi, sillä pelisuunnittelijan merkitys pelin markkinoinnissa on aikaisempaa merkittävämpi. Tunnettu suunnittelija kuten Reiner Knizia, Wolfgang Kramer tai Klaus Teuber on pelille olennainen myyntivaltti.
Näille peleille on tavanomaista nopeatempoisuus ja luotettava pelin kesto: jos laatikon kyljessä pelin luvataan kestävän tunnin, arvio pitää yleensä paikkansa. Pelit ovat näyttäviä ja niillä on usein värikkäät aiheet, mutta simulaatioista ei ole kyse: pelin teema on yleensä vain koristetta, eikä välttämättä liity vahvasti pelimekaniikkoihin.
Perinteisten lautapelien elementtejä kuten liikkumista nopanheiton mukaan ei näissä uusissa peleissä juuri nähdä, mutta erilaisia satunnaistekijöitä on kuitenkin mukana. Voittajaa ei ratkaise vain taito, vaan myös tuuri, mutta taidolla on enemmän osaa kuin perinteisissä peleissä.
Suomessa lautapelejä tehdään edelleen pääasiassa lapsille tai aikuisten kepeiksi seurapeleiksi, mutta myös uuden sukupolven designer-pelejä on suomennettu runsaasti. Näitä ovat muun muassa Menolippu-sarja, Carcassonne-sarja, Uudet Löytöretket, Tikal ja lukuisia muita. Carcassonnea on myyty kymmeniä tuhansia kappaleita. Nelostuotteen pelimerkki Tactic julkaisee lastenpelien lisäksi tasokkaita koko perheen pelejä ja esimerkiksi Marektoy tuo maahan erityisesti saksalaisen Kosmoksen pelejä suomenkielisinä laitoksina Competo.fi-tuotemerkillä. Merkittävä uusi julkaisija on myös Lautapelit.fi, joka on voittanut usean Vuoden peli -palkinnon julkaisuillaan.
Ennen saksalaisten pelien valtakautta ”vakavat” lautapelit olivat hyvin pitkälti monimutkaisia, pitkäkestoisia ja mekaniikaltaan hieman karuja. Amerikkalainen pelisuunnittelu on sittemmin ottanut mallia saksalaisilta, ja on syntynyt näiden kahden koulukunnan yhdistelmäpelejä. Amerikkalaisiin laatupeliyrityksiin kuuluu esimerkiksi Days of Wonder, joka on peleissään panostanut niin mekaniikkaan kuin ulkonäköönkin.
Aiheesta muualla[]
- Suomen lautapeliseura ry
- Lautapelaaja.net – Peliarvosteluja ja suomenkielisiä sääntöjä
- Kumpulan pelikerho – Peliarvosteluja
- Lassen Lautapelit – Peliarvosteluja
- Competo - Suomalainen lautapelijulkaisija
- Boardgamegeek. – Kattava lautapelisivusto